Kvarnströmin kanta: Hallitus torjui tehokkaita vaihtoehto - ja leikkaa lisää sotesta



Etelä-Uusimaa 25.4.2024


Hallitus torjui tehokkaita vaihtoehto - ja leikkaa lisää sotesta

 

Maamme oikeistokonservatiivinen hallitus teki huhtikuussa uusia linjauksia julkisen talouden suunnitelmasta. Kehysriihessä agendalla oli sopeutustoimia. Vaihtoehtoja oli pöydällä, mutta hallitus päätti taas kerran, että sotesta leikataan. Mikä pahinta: hallitus rikkoo lupauksensa siitä, ettei koulutuksesta leikata.

Lisäksi eläkkeiden verotus kiristyy, alkaen noin 1 950 euroa eläkettä kuukaudessa saavilta. Yläraja on 57 000 euroa vuodessa, mikä johtuu hallituksen valitsemasta keinosta säästää.

Ja arvonlisäveroa nostetaan 1,5 prosenttiyksiköllä, mikä huolestuttaa monia pieniä palvelualan yrittäjiä. Arvonlisäveron korotuksella on regressiivinen vaikutus verotukseen, eli pienituloiset kärsivät siitä eniten.

Samalla hallitus pitää kynsin ja hampain kiinni 460 miljoonan euron panostuksesta ”tunnin junaan” tällä kaudella, pitkässä juoksussa puhumme miljardeista.

 

Hallitus ylpeilee 5 miljoonan euron panostuksesta nuorison hyvinvointiin. Samalla hallitus tekee 100 miljoonan euron leikkauksen ammatillisesta koulutuksesta, 12 miljoonan euron leikkauksen toisen asteen oppimateriaaleista ja heikentää taas opiskelijoiden taloudellista tilannetta siirtämällä heidät pois yleisen asumistuen piiristä.

 

Ainakin jotkut hallituspuolueista ovat taas kerran pettäneet vaalilupauksensa. Esimerkiksi Orpo sanoi maaliskuussa 2023, että kokoomus ei ole poistamassa opiskelijoiden asumistukea eikä siirtämässä opiskelijoita pois asumistuen piiristä.

Nyt hallitus tekee juuri näin. Orpon perustelu on, tietenkin, että taloudellinen tilanne on heikentynyt. Mutta, miettikää tätä:

 

Taloudellinen tilanne on huono. Hallitus tekee kipeitä sopeutustoimia, joista kärsivät pienituloiset. Samalla ministeriluokan tuloryhmä (14 000 euroa kuukaudessa tienaavat) saavat kehysriihen päätöksen jälkeenkin noin 1 000 euroa lisää vuodessa verrattuna siihen, kun hallitusta muodostettiin. Se siitä oikeudenmukaisuudesta.

Hallitus yrittää antaa kuvan, että sen linjalle ei ole taloudellisesti kestäviä vaihtoehtoja. Mutta

hallitus ei puutu yritystukiin eikä listaamattomien yritysten osinkojen verotukseen, mitä mm. kansainvälinen valuuttarahasto IMF on ehdottanut. Hallitus päätti ylipäänsä olla tekemättä pääomatuloverotuksen kiristyksiä.


Sotekriisi pahenee

Hallitus ei edelleenkään turvaa sotealalle riittävää rahoitusta, eikä työrauhaa. Päinvastoin. Hallitus päätti hoitotakuun peruuttamisesta terveyskeskuksissa, eli yli 100 miljoonan euron leikkaamisesta perusterveydenhuollosta, johon pitäisi panostaa lisää, jotta paine kalliiseen erikoissairaanhoitoon olisi pienempi.Hallitus leikkaa rajusti myös sote-järjestöistä ja korottaa erikoissairaanhoidon asiakasmaksuja.


Tämän lisäksi hallitus päätti keventää iäkkäiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta. Ovatko hallituspuolueet unohtaneet, miksi päädyimme tähän mitoitukseen? Eikö skandaaleja laiminlyönneistä enää muisteta?

 

Näillä muutoksilla viedään myös rahaa pois hyvinvointialueilta, joiden tilanne oli jo entisestään liian haastava. Samalla henkilöstön kuorma vain lisääntyy.

 

Sairaalaverkon alasajoon tuli muutamia parannuksia kehysriiheessä. Esimerkiksi Raaseporin sairaala voi jatkossakin järjestää ympärivuorokautista päivystystä. Tosin ainoa, joka on uhannut lakkauttaa tämän mahdollisuuden, on hallitus.

 

Hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän ahdinkoon ei tullut apua, vaan lisää kiristyksiä. Joten käytännössä keskittämisprosessi vain voimistuu. Lohjan synnytysosastosta hallituspuolueet toteavat vain, että ”HUS saa päättää”. No, eihän tilanne HUS:ille kovin helppo ole, kun hallitus ei anna sotealalle riittäviä resursseja, eikä edes lisäaikaa.

 

Uskallan väittää, että opposition yhteisellä välikysymyksellä sairaaloiden alasajosta oli vaikutuksensa kehysriiheen. Se loi painetta hallitukseen, joka osittain perui aikeitaan. Mutta sotesta säästämisestä hallitus ei valitettavasti luopunut.

 

Kukaan ei yllättynyt, että luonnolle, ilmastolle tai rakennusalalle ei tullut tarpeellisia linjauksia kehysriihessä. Kaikkihan tietävät jo, että hallitus ei välitä näistä. Leikkaus luonnonsuojelusta on prosentuaalisesti tämän kauden isoin. Ja se on lyhytnäköistä politiikkaa.

 

Ensi viikolla juhlitaan vappua - tänä vuonna kovalla taisteluhengellä, kun mm. hallituksen yksipuoliset työelämäheikennykset jatkuvat ja vievät meitä pois pohjoismaisesta mallista.

Ei ihme, että hallituksen kannatus on heikkoa. Kysymys kuuluukin, miten paljon tuhoa oikeistohallitus ehtii tehdä ennen seuraavia eduskuntavaaleja?

 

Johan Kvarnström

Kansanedustaja (SDP)

Raasepori

Johan Kvarnström